Mainos
Mainos

DaimlerChrysler lisää toimialojaan?

Autonvalmistaja DaimlerChrysler on kiinnostunut laajentamaan toimintaansa uusille liiketoiminta-alueille, Financial Times -lehti kertoo tänään. Lehden mukaan autojätti selvittää laajentumismahdollisuuksia muun muassa autojen huoltoon, rahoitusalalle sekä elektroniikka-alalle.

DaimlerChryslerin pääjohtajan Tom Stallkampin mukaan esimerkiksi huoltotoiminnassa sekä elektroniikka-alalla on mahdollisuuksia, jotka saattavat kiinnostaa yhtiötä, lehti kirjoittaa. Financial Timesin mukaan DaimlerChryslerin johto päätti viime viikolla Yhdysvalloissa pitämässään kokouksessa, että yhtiössä keskustellaan toiminnan laajentamisesta uusille urille.

DaimlerChrysler kertoi viime viikon lopulla, että sen toisen vuosineljänneksen voitto jäi odotettua pienemmäksi. Voittoa kertyi kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana 1,53 miljardia dollaria eli suunnilleen saman verran kuin vastaavana aikana vuosi sitten.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme