Mainos

Ekonomisti: Suomen tulisi malttaa palkkojen kanssa

Suomen tulisi malttaa palkkojen nostamisen kanssa, jotta talouden taantuma saataisiin selätettyä. Samalla tuottavuuskehitys nousisi ja maa säilyttäisi kilpailukykynsä.

– Nyt täytyy katsoa, mitä Saksa teki. Se nousi Euroopan heikosta miehestä vahvaksi. Siellä palkat nousivat vähemmän kuin muilla mailla, ja sillä se hankki tappavan kilpailukyvyn. Suomi teki päinvastoin - antoi palkkojen nousta enemmän kuin kilpailijamaissa, ja täten tuottavuuskehitys ei ollut niin hyvää, kertoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen.

Tyrväisen mukaan pelkona on Italian tilanne, jossa kustannukset ovat karanneet eikä kilpailukykyäkään enää juuri ole.

– Suomesta tuntui, että palkkojen nosto oli maltillista, mutta se oli kuitenkin vähän liikaa. Nyt tilanne pitäisi korjata.

Tyrväinen on kuitenkin optimistinen talouden tulevaisuuden suhteen. Hän uskoo, että talouskasvu asettuu kolmen prosentin tienoille - eli keväiset näkemykset 1,5 prosentin kasvusta tuplaantuisivat.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot