Mainos
Mainos

EKP pitänee ohjauskoron ennallaan

Euroopan keskuspankin neuvoston odotetaan pitävän EKP:n ohjauskorot ennallaan, kun se kokoontuu jälleen huomenna korkokokoukseensa. EKP:n pääjohtajan Wim Duisenbergin uskotaan antaneen asiasta riittävän selvän linjauksen viime viikolla, jolloin hän totesi, että pankki on tehnyt osansa talouskasvun vauhdittamiseksi ja nyt on hallitusten vuoro ryhtyä toimiin.

Samoilla linjoilla oli EU:n talouskomissaari Pedro Solbes, joka tänään julkaistussa lehtihaastattelussa arvioi tämänhetkisen kahden prosentin korkotason "näyttävän sopivalta". Myös Solbes katsoo, että matalan korkotason lisäksi kasvun elvyttäminen vaatii rakenteellisia uudistuksia.

EKP pudotti ohjauskoron kahteen prosenttiin kesäkuun alussa. Taso on jo nyt historiallisen alhainen, mutta siitä huolimatta korkojen odotetaan tulevan syksyn mittaan edelleen alaspäin. Uutistoimisto Reutersin viime viikolla tekemässä kyselyssä useimmat analyytikot veikkasivat, että seuraava keskuspankin koronlasku olisi luvassa syyskuussa.

Pitkien euriborkorkojen kehitys taas viittaa siihen, että markkinoilla odotellaan 0,25 prosenttiyksikön pudotusta korkoihin lähes varmasti viimeistään joulukuuhun mennessä.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme