Mainos
Mainos

EKP piti ohjauskoron ennallaan

Euroopan keskuspankin neuvosto päätti eilen kokouksessaan jättää ohjauskorkonsa ennalleen eli 3 prosenttiin. Päätös oli täysin odotusten mukainen, joskin eräissä tutkimuslaitoksissa on ennakoitu EKP:n joutuvan lähitulevaisuudessa laskemaan korkoja euroalueen talouskasvun hidastuessa.

EKP:n ohjauskorko naulattiin 3 prosenttiin joulukuun alussa euromaiden keskuspankkien toimesta. EKP:n neuvosto vahvisti aloituskoron joulun alla. Eilisessä kokouksessaan EKP:n neuvosto päätti myös pitää rahamarkkinakorkoja määrittävän korkokäytävän ahtaissa raameissa eli 2,75-3,25 prosentissa. Tämä haarukka säätelee sitä, mihin hintaan pankit saavat keskuspankin maksuvalmiusluottoa ja kuinka paljon ne saavat korkoa talletuksistaan keskuspankkiin.

Korkokäytävää on määrä leventää 2,5-4 prosenttiin 21. tammikuuta pidettävän EKP:n neuvoston kokouksen jälkeen. Ahtaan korkokäytävän katsotaan turvaavan siirtymisen yhteisvaluuttaan.

Duisenberg: Euron kurssikehitys tyydyttää

Yhteisvaluutta euron kurssikehitys tyydyttää Euroopan keskuspankin pääjohtajaa Wim Duisenbergia. Euro sai vahvan alun vuoden ensimmäisenä markkinapäivänä, mutta on sittemmin ehtinyt laskea.

-Iloitsin aluksi euron vahvaa alkua ja sitten sen heikkenemistä. Iloitsin myös, kun euron kurssi alkoi tänään jälleen nousta. Minulla on siis ollut jo kolmena päivänä aihetta iloon, hollantilainen Duisenberg leukaili eilen EKP:n neuvoston kokouksen jälkeen. Hänen mukaansa euron kurssi on EKP:n kannalta yksi talousindikaattori muiden joukossa. Mitään erityistä valuuttakurssipolitiikkaa EKP ei omaksu, vaan vakaa valuutta syntyy onnistuneen rahapolitiikan kautta. Duisenbergin mielestä Euroopan talouden riippuvuus valuuttakurssien kehityksestä vähenee rahaliiton myötä.

EKP:n uusi maksujärjestelmä Target on lähtenyt nikotellen käyntiin vuoden ensimmäisinä päivinä. Vaikeudet johtuvat Duisenbergin mukaan kuitenkin inhimillisistä erehdyksistä, eivätkä teknisistä häiriöistä. Pääjohtaja kertoi pelänneensä etukäteen pahempia ongelmia.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme