Mainos
Mainos

Elintarvikevienti väheni viime vuonna

Suomeen tuotujen elintarvikkeiden arvo on lähes kolme kertaa suurempi kuin vienti.

Suomesta vietiin viime vuonna ruokaa noin 900 miljoonalla eurolla. Viennin arvo laski edellisvuodesta kolme prosenttia.

Tärkeimpiä vientielintarvikkeita olivat esimerkiksi juustot, voi ja sianliha. Viennistä menee Venäjälle viidesosa ja Ruotsiin lähes saman verran.

Suomeen tuotujen elintarvikkeiden arvo oli 2,3 miljardila euroa, joka oli lähes kolme kertaa niin suuri kuin vienti. Eniten Suomeen tuli hedelmiä, raakakahvia, alkoholia ja tupakkaa. Tärkein tuontimaa oli Saksa 15 prosentin osuudella.

Elintarvikkeiden kuluttajahinnat kohosivat viime vuonna vajaan prosentin. Kauppa- ja teollisuusministeriö julkisti elintarviketeollisuuden toimialaraportin tänään Turussa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme