Mainos
Mainos

Elop hehkutti yhä Lumiaa

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop myönsi tänään, että Nokia käy parhaillaan läpi tuskallisen vaikeaa aikaa.

Elop totesi kuitenkin, että Nokialla on työkalut kääntää yhtiö uuteen nousuun. Hän korosti uskovansa etenkin Lumia-tuotteiden vetovoimaan.

– Olosuhteet muuttuvat juuri nyt huonommiksi. Mutta mitä tulee Lumia-tuotteisiimme, myymme tällä hetkellä selvästi enemmän Lumia-tuotteita kuin viime viikolla tai viikkoja sitä ennen. Nämä trendit ovat alkamassa, Elop sanoi tiedotustilaisuudessa

– On totta, että trendit eivät ole sillä tasolla, mitä toivoimme alun perin. Mutta trendit ovat kuitenkin positiivisia.

Nokian ilmoittamia irtisanomisia Elop pitää välttämättöminä yhtiön kilpailukyvyn turvaamiseksi. Yhtiö aikoo vähentää Suomesta 3700 työpaikkaa ja maailmanlaajuisesti enintään 10 000 työpaikkaa.

Elop korosti, että vaikeissa ratkaisuissa piilee kuitenkin uuden nousun alku.

– Meidän täytyy käydä läpi tämä vaikea vaihe, jossa vanha historia tulee alas ja uudet asiat juurtuvat vieden meitä eteenpäin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme