Mainos
Mainos

Elop: Nokia hiomaton jalokivi

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop on kartoittanut tänään julkistetun osavuosikatsauksen yhteydessä pidetyssä analyytikkopuhelussa yhtiön vahvuuksia ja heikkouksia.

Kuukausi sitten toimitusjohtajana aloittaneen Elop luonnehtii Nokiaa muun muassa hiomattomaksi jalokiveksi.

Elop luettelee Nokian vahvuuksia, kuten kykyä luoda hienoja tuotteita ja palveluita, ammattitaitoista työvoimaa ja yhtiön innovatiivisuutta. Toisaalta hän kuitenkin muistuttaa, että yhtiön toimintaa on selkeytettävä.

- Nokiassa on valtava määrä rikkautta, mutta näiden jalokivien arvo välittyy kuluttajille ja osakkaillemme vain, jos keskitymme niistä tärkeimpiin ja siirrämme päättäväisesti vähemmän olennaiset sivuun, Elop korostaa.

Elop haluaa Nokian todistavan osaamistaan aggressiivisemmin.

- Vahvuuksien rinnalla näen Nokiassa lukuisia haasteita. Nokiaa on esimerkiksi luonnehdittu organisaatioksi, jossa on vaikea saada asioita toteutettua. Enemmän kuin mitään muuta meidän täytyy parantaa kykyämme tehdä muutoksia pärjätäksemme muuttuvilla markkinoilla, Elop arvioi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme