Mainos
Mainos

Elopille liki neljän miljoonan palkkiot Nokiasta

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop keräsi viime vuonna Nokiasta palkkaa ja palkkioita lähes neljä miljoonaa euroa.

Summaan sisältyy Elopille maksettu 2,2 miljoonaa euroa korvauksena siitä, että hän vaihtoi työpaikkaa. Toinen samansuuruinen korvaus hänelle maksetaan tämän vuoden marraskuussa.

Neljän miljoonan palkan lisäksi Elopin sopimukseen kuuluu myös eläkekorvauksia, optioita ja osakepalkkioita noin kolmen miljoonan euron arvosta. Osan maksu perustuu tiettyihin tulostavoitteisiin.

Tiedot käyvät ilmi Nokian Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoille toimittamasta 20-F-raportista.

Olli-Pekka Kallasvuon palkkatulot olivat viime vuonna 7,2 miljoonaa euroa. Summassa on mukana potkujen jälkeen Kallasvuolle maksettu sopimuksen mukainen erokorvaus, joka on 18 kuukauden palkkaa vastaava 4,6 miljoonaa euroa. Optioita ja osakepalkkioita on lisäksi noin neljän miljoonan euron edestä.

Peruspalkka Kallasvuolla on isompi kuin Elopilla. Kallasvuon perusvuosipalkka oli viime vuonna 1,2 miljoonaa euroa. Elopin vastaava peruspalkka oli vuositasolla 1,0 miljoonaa euroa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme