Mainos
Mainos

Energiatekniikan vienti kasvanut roimasti

Suomen energiatekniikan vienti on kasvanut roimasti tällä vuosikymmenellä. Viime vuonna energiatekniikkaa vietiin jo 12 miljardin markan arvosta. Tekesin mukaan summa on kolminkertaistunut neljässä vuodessa.

Vientiä voidaan paljolti selittää alan tutkimus- ja kehityspanostuksella. Vuodesta 1993 Suomessa on ollut käynnissä toistakymmentä energiatekniikan ohjelmaa. Tutkimuksella on pyritty toisaalta viennin edistämiseen, toisaalta tukemaan Suomen omaa energiapolitiikkaa.

Meneillään oleviin 11 energiateknologian ohjelmaan on vuoteen 1995 mennessä käytetty vajaat 900 miljoonaa markkaa. Siitä tutkimuslaitoksille on mennyt runsaat 300 ja yrityshankkeisiin noin 560 miljoonaa.

Hallitus on päättänyt lisätä tutkimus- ja kehitystyön rahoitusta. Valtionyhtiöiden yksityistämisestä saatavia varoja muun muassa käytetään tähän tarkoitukseen. Osa lisääntyvästä tutkimus- ja tuotekehityspanostuksesta tulee myös energiatutkimukseen, sillä Teknologian tutkimuskeskus Tekesissäkin energia- ja ympäristöasioihin halutaan kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme