Mainos
Mainos

Ericsson etsii uutta luotsaajaa

Ericsson etsii nyt uutta pääjohtajaa eilen erotetun Sven-Christer Nilssonin tilalle. Yhtiö ilmoitti tänään, että entisen konsernijohtajan Lars Ramsqvistin ja uuden toimitusjohtajan Kurt Hellströmin muodostama johtotiimi on vain väliaikainen.

Vaikka Nilssonin potkujen syynä onkin tyytymättömyys yhtiön huonoon tilanteeseen, Ericssonin loppuvuodesta ennustetaan parempaa.

Yhtiö on tällä hetkellä jäänyt matkapuhelinten markkinaosuuksissa kilpakumppaneidensa Nokian ja Motorolan taakse. Määrällisesti Ericssonin puhelimet myyvät kohtalaisen hyvin, mutta mallit ovat vanhoja ja halvemmasta päästä - uusien mallien markkinoilletulo on selvästi hitaampaa kuin markkinajohtaja Nokialla.

Myös kiinteiden puhelinverkkojen rakentaminen on aiheuttanut yhtiölle harmaita hiuksia. Riutuvan bisneksen kannattavuus on heikko ja tulevaisuuden näkymät huonot. Lisää irtisanomisia jo toteutetun 11 000:n lisäksi lienee odotettavissa, koska toimiala pienenee jatkuvasti. Matkapuhelinverkkojen rakentamisessa Ericsson sen sijaan on ylivoimainen ykkönen maailmassa.

Tästä vuodesta ennustetaan Ericssonille välivuotta. Kahden viikon kuluttua julkistettavasta puolivuotistuloksesta analyytikot eivät odota kaksista.


(MTV3)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme