Mainos
Mainos

"Espanjan pankkien tukemista on mahdotonta perustella suomalaiselle veronmaksajalle"

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kritisoi Espanjan pankkien tukemista. MTV3 Uutisille kirjoittamassa nettikolumnissaan Sipilä arvostelee sitä, että yksityisiä pankkeja autetaan suoraan yhteisestä piikistä.

– Kun kriisinhallintamekanismit luotiin, lähtökohtana oli kriisien pysäyttäminen pieniin maihin. Tukien ehdot laadittiin tiukoiksi, jotta niillä jo itsessään olisi ongelmia ehkäisevä vaikutus. Espanjan kohdalla kaikista ehdoista luovuttiin. Kansallisesti olisi äärimmäisen tärkeä päättää yhteisvastuun katosta etukäteen ja pitää päätöksistä kiinni, Sipilä kirjoittaa.

Hän näkeekin, että espanjalaispankkien tukemista on mahdotonta perustella suomalaiselle veronmaksajalle.

Sipilän mukaan maan pankkikriisi hoituisi helposti, jos Espanja nostaisi veroastettaan Suomen tasolle – eli yli kymmenen prosenttiyksikköä.

– Jos espanjalaiset maksaisivat veroja samassa suhteessa kuin suomalaiset, he keräisivät yhteiseen kassaan joka vuosi noin 109 miljardia nykyistä enemmän. Tuolla veroasteella ja veronkannon tehokkuudella heidän julkinen taloutensa olisi ylijäämäinen ja kerätyllä summalla he voisivat hoitaa yhden pankkikriisin vaikka joka vuosi.

(MTV3)

Katso Mari Haaviston juttu (Kymmenen uutiset 13.7.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme