Mainos
Mainos

Etelän lumitalvi hyydyttänyt pohjoisen lomamatkailua

Pohjois-Suomeen matkaa normaalia vähemmän lomalaisia koulujen hiihtolomaviikoilla. Useassa pohjoisen hiihtokeskuksessa on tilaa etenkin ensi viikolla, kun hiihtolomakausi alkaa purkautua etelästä.

Lapland Hotelsista kerrotaan, että eteläsuomalaisten hiihtolomaviikko vaikuttaa aiempaa hiljaisemmalta isoissa hiihtokeskuksissa, kuten Levillä ja Ylläksellä.

Myös etelän hiihtokeskuksissa on huomattu runsaslumisen talven vaikuttaneen myyntiin.

- Olemme erittäin tyytyväisiä. Kun Etelä-Suomessa on lunta, ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sanoo Messilän hotellinjohtaja Helena Maattola.

Pohjoisissakin hiihtokeskuksissa kevät näyttää kaikkiaan selvästi viime vuotta vilkkaammalta.

- Kaikki merkit ovat ilmassa, että keväästä voisi pitkästä aikaa tulla äärimmäisen hyvä, arvioi Rukakeskus Oy:n ja Pyhätunturi Oy:n toimitusjohtaja Miia Porkkala.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme