Mainos
Mainos

Etla perää radikaaleja ratkaisuja työttömyyteen

Tulevat veronkevennykset ja korkojen lasku vahvistavat Etlan mukaan tuntuvasti suomalaisten optimismia. Kun ostovoima kasvaa, asuntoja hankitaan ja rakennuksia korjataan.

Yksityisen kulutuksen ohella Etla uskoo viennin lisääntyvän. Niinpä laitos ennustaa kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 2,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,5 prosenttia. Päivää aiemmin valtiovarainministeriö ennusti tälle vuodelle 2,8 prosentin ja ensi vuodelle 3,9 prosentin kasvua.

Työttömyysaste alenee kuitenkin tuskallisen hitaasti. Työllisyyden parantamiseksi Etla vaatii työllistämiskynnyksen alentamista. Samalla laitos kuitenkin pelkää, että kaikki työllisyyttä parantavat esitykset teilataan, koska niistä ei löydy riittävää poliittista yksimielisyyttä.

Etlan mukaan työttömyysongelman ratkaisu vaatii nykyistä vapaampaa palkanmuodostusta työpaikkatasolla. Talouskehityksen suurena uhkana etlalaiset näkevät sen, että EU-maat kiristävät budjettejaan entisestään ja niiden taloudet eivät kasvakaan odotetusti.

Markan liittämisestä Euroopan valuuttakurssijärjestelmään ERM:ään Etlan tutkijat löytävät haittoja ja hyötyjä. Hyöty syntyy rahapolitiikan uskottavuuden parantumisesta. Se kaventaa Suomen ja Euroopan välistä pitkien korkojen eroa. Riskit taas liittyvät vientinäkymiin ja epävarmuuteen siitä, toteutuuko rahaliitto suunnitellussa aikataulussa.

Tuonti kasvaa vientiä enemmän

Kaksien veronpalautusten myötä yksityiset kuluttivat viime vuonna neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tänä vuonna kulutus lisääntyy kolme prosenttia. Etlassa arvioidaan, että elokuussa tehtyjen veronalennuspäätösten ansiosta yksityinen kulutus kasvaa ensi vuonnakin kolme prosenttia.

Myös rakentamisen uskotaan elpyvän loppuvuodesta. Ensi vuodelle povataan jo kymmenen prosentin kasvua. Paperiviennin uskotaan kääntyvän kasvuun ja metalliviennin lisääntyvän. Ensi vuodelle Etla arvioi viiden prosentin lisäystä vientiin.

Kulutus kasvaa

Kun suomalaisten käytettävissä olevat tulot kasvavat, ulkomaanmatkailukin lisääntyy. Myös kulutustavaroiden tuonnin uskotaan kasvavan. Näiden lisäksi tuontia kasvattavat investointitavarat, sillä teollisuus toteuttanee suuret investointinsa suunnitellusti. Etlan mukaan tuonti kasvaa vientiä enemmän. Silti kauppataseeseen jää rutkasti ylijäämää, samoin vaihtotaseeseen.

Etlan mukaan työttömyysaste laskee tänä vuonna runsaasta 17 prosentista 16,5 prosenttiin ja ensi vuonna 16 prosenttiin. Vaikka tuotanto kasvaa ensi vuonna reippaasti, iso osa kasvusta tulee tehdasteollisuudesta, jossa työpaikat eivät lisäänny tuotannon kasvua vastaavasti.

Verokiila ja julkiset menot

Monen muun tavoin Etla on jo pitkään puhunut ns. verokiilan kaventamisen puolesta. Verokiilan takiahan voi käydä niin, ettei palkansaajalle jää palkankorotuksesta juuri mitään käteen, vaikka työnantajan palkkakustannukset nousevat.

Nyt Etlassa korostetaan, että verokiilan kaventaminen edellyttää julkisten menojen leikkausta; valtion ja kuntien on yhä tiukasti kontrolloitava kustannuksiaan.

Etla muistuttaa, että verokiila paisui, kun sosiaalimenojen raju kasvu aikanaan rahoitettiin välittömiä ja välillisiä veroja kiristämällä. Niinpä verokiilan supistaminen edellyttää julkisten menojen karsintaa, jos budjettitasapainosta ei tingitä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme