Mainos

EU: Kiinan rajoitettava tekstiilivientiään

EU:n jäsenmaat ovat kuitenkin erimielisiä siitä, tulisiko EU:n ottaa käyttöön tuontirajoituksia Kiinan tekstiilikaupan hillitsemiseksi.

Euroopan unionin maat vaativat Kiinaa hillitsemään tekstiilien vientiä unionin alueelle.

EU:n mukaan Kiinan tekstiilivienti on kasvanut jopa 500 prosenttia kuluvan vuoden aikana. EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson kertoi EU:n tekstiilituotannon ongelmia käsittelevässä kokouksessa Luxemburgissa, että Kiinaa saattaa uhata tuontirajoitus, jos maa ei itse vähennä tekstiilituontiaan. Mandelsonin mukaan suunnitteilla on rajoitukset ainakin yhdeksään eri tekstiili- ja vaatekategoriaan.

- Eurooppa ei voi seistä sivussa ja vain seurata tämän kehityksen jatkumista nostamatta sitä esille. On tullut aika tehdä muutoksia, Mandelson sanoi.

EU:n viranomaiset eivät kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen siitä, millä keinoin tuontia hillittäisiin. Ruotsi, Tanska, Hollanti ja Saksa ovat tuontirajoituksia vastaan, mutta suuret tekstiilintuottajamaat Ranska, Portugali ja Italia haluavat rajoituksen käyttöön nopeasti ja vielä useampiin tuotteisiin.

Maailman kauppajärjestö WTO sallii tuontirajoitukset 7,5 prosenttiin vuoteen 2008 saakka, jos Kiinan tuonti aiheuttaa häiriöitä markkinoilla.

(MTV3-AFP-Reuters-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot