Mainos
Mainos

EU-parlamentti valvoisi EKP:a

EU:n parlamentti vaatii Euroopan keskuspankkia EKP:ta demokraattiseen valvontaan. Valvonta on toteutettava niin, ettei keskuspankin itsenäisyys vaarannu.

Tämä on saksalaisen EU-parlamentaarikon Christa Randzio-Plathin mietinnön pääsisältö. Mietinnöstä keskusteltiin keskiviikkona parlamentin istunnossa Strasbourgissa.
-EKP:sta on tulossa historian itsenäisin keskuspankki, Randzio-Plath totesi.
Hänen mukaansa keskuspankilta vaaditaan kuitenkin avoimuutta, jotta eurooppalaiset voivat osoittaa siihen luottamusta. Pankin ja kansan valitseman EU:n parlamentin on hänen mukaansa käytävä säännöllistä vuoropuhelua.

Maastrichtin sopimuksen mukaan EU:n parlamenttia on kuultava, ennen kuin EU:n valtioiden ja hallitusten päämiehet lopulta nimittävät pankin pääjohtajan ja johtokunnan jäsenet.

Käytännössä ehdokkaita tullaan kuulemaan toukokuussa, sen jälkeen kun EU-maat ovat poliittisesti sopineet johtokunnan kokoonpanosta.
-Meillä ei ole mitään oikeudellisia mahdollisuuksia estää nimityksiä, sosiaalidemokraatteja edustava Randzio-Plath sanoi.
Hänen mukaansa EKP voittaisi kuitenkin sillä, että ehdokkaat tekisivät parlamentissa vakuuttavan vaikutuksen.

Avoimuus puuttuu

Rahapoliittisessa keskustelussa ei Randzio-Plathin mukaan ole Euroopassa tällä hetkellä mitään avoimuutta. Se on luotava yhteistyössä EU:n parlamentin ja keskuspankin kanssa, hän korosti.

EU:n rahakomissaari Yves-Thibault de Silguy esitti aloitteen demokraattisesta valvonnasta.
-Miksi ei kutsuttaisi EKP:n pääjohtajaa EU-maiden joka vuosi kesäkuussa pidettäviin huippukokouksiin. Tällöin johtaja voi esittää keskuspankin rahapolitiikkaa EU-johtajille, kun he keskustelevat rahaliiton yleisistä taloudellisista suuntaviivoista, hän sanoi.

Perussopimuksen mukaan keskuspankin pääjohtajan on kerran vuodessa käytävä parlamentissa esittelemässä pankin vuosiraportti. Useimpien parlamentaarikkojen mielestä yhteyksien pitäisi kuitenkin olla huomattavasti tiheämpiä.

Ilaskivi ja Hautala kommentoivat

Parlamentin keskustelussa kävi selville, että Saksan kristillisdemokraatit painottavat enemmänkin keskuspankin itsenäisyyttä kuin sitä, että sen tulisi olla demokraattisessa valvonnassa.

Raimo Ilaskivi (kok) puolestaan painotti, että ECB:llä on yleinen taloudellispoliittinen vastuu. Riippumattomuus on hänen mukaansa hyvä asia, mutta tarvitaan myös parlamentaarista vuoropuhelua, hän totesi.
-Valta ilman vastuuta johtaa helposti vallan väärin ymmärtämiseen ja väärinkäyttöön, Ilaskivi sanoi.
Hänen mukaansa keskuspankin johdon on osattava sovittaa yhteen rahanarvonpolitiikka sekä kasvu- ja työllisyyspolitiikka. Kovin ortodoksinen, pelkkiin monetaarisiin talousteorioihin nojaava ajattelu saattaa johtaa jopa kasvun pysähtymiseen, Ilaskivi totesi.

Maastrichtin sopimuksen mukaan keskuspankin tehtävänä on säilyttää hintatason vakaus. Tämän ohella pankilla voi olla myös muita tehtäviä, mutta taistelu inflaatiota vastaan on niistä tärkein. Heidi Hautala sanoi vihreän ryhmän puheenvuorossa, että parlamentin on vaadittava EU:n perussopimukseen keskuspankin valtaa rajoittavia muutoksia.
-EKP ei saa istua norsunluutornissa Frankfurtissa, hän sanoi viitaten pankin kotipaikkaan.
Hautalan mukaan EKP:n pääjohtajan erottamiseen tulisi myös olla mahdollisuus, jos johtaja tekee vakavia virheitä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme