Mainos
Mainos

EU tarkensi Stora-Enso -fuusion ongelmakohtia

EU:n kilpailuviranomaiset ovat tarkentaneet Ensolta ja Storalta kaipaamiaan toimia metsäyhtiöiden fuusion hyväksymiseksi. Enso totesi tänään omassa tiedotteessaan neuvottelujen EU:n kanssa jatkuvan normaalin käytännön mukaisesti. Lisäksi tiedotteessa sanottiin, ettei yhtiö voi tässä vaiheessa kommentoida asiaa enempää.

Kilpailukomisaari Karel van Miertin tiedottaja kertoi aiemmin päivällä Brysselissä, että komissio on lähettänyt asiaa koskevan kirjeen yhtiöille. Tämä kuuluu osana kilpailuviranomaisten päätökseen ottaa fuusio laajempaan tutkimukseen. Laajemmista tutkimuksista päätettiin kesällä. Komission ratkaisua odotetaan joulukuun alussa.

Kilpailukomissaarin tiedottajan mukaan komissio ei yksilöi tai tarkenna, mistä se on huolissaan fuusiossa tai mitä se odottaa yhtiöiden tekevän. Lisätutkimuksista päättäessään se viittasi yhtiöiden suureen markkinaosuuteen erityisesti nestepakkauskartongeissa.

Komissio tutkii kaikki yritysfuusiot, joissa yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on yli 30 miljardia markkaa. Metsäyhtiöt ilmoittivat yhdistymisestä kesäkuun alussa. Stora Ensosta tulee maailman suurin paperin valmistaja.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme