Mainos
Mainos

Euro nousi uuteen ennätykseen

Yhteisvaluutta euron kurssi on rikkonut aiemmat ennätyksensä. Euron arvo nousi hieman puolenpäivän jälkeen 1,6038 dollariin.

Edellinen euron ennätys on huhtikuulta, jolloin euron dollarikurssi oli 1,6018.

Euroa vahvistivat ainakin Yhdysvaltain vähittäiskaupan odotuksia huonommat kesäkuun myyntiluvut ja USA:n keskuspankki Fedin pääjohtaja Ben Bernanken talousnäkemysten odotus.

Alkuillasta Suomen aikaa puhunut Bernanke arvioi USA:n talouden kasvavan tänä vuonna 1-1,6 prosenttia. Hän piti mahdollisena sitä, että kasvuennustetta joudutaan vielä laskemaan. Bernanken mukaan riski inflaation kiihtymisestä on suuri.

Erityistä huolta talouskasvulle aiheuttavat hänen mukaansa energian hinnan nousu ja tiukat luottomarkkinat.

Bernanken mukaan keskuspankin huolenaiheiden kärjessä ovat inflaation hillitseminen ja rahoitusmarkkinoiden toiminnan varmistaminen.

Alkuillasta euron kurssi oli 1,5968 dollarissa.

(MTV3-STT-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme