Mainos

Fedin synkistely sekä velkakriisi ravistelivat pörssejä

Osakekurssit laskivat tänään eri puolilla maailmaa vauhdikkaasti.

Euroopan suurissa pörsseissä kurssikehitystä mittaavat indeksit liukuivat nelisen prosenttia loppukesän 2009 tasolle. Helsingin pörssissä osakekurssit olivat iltapäivällä 4 prosentin laskussa.

Kurssilaskua kirittivät Yhdysvaltain keskuspankin Fedin varoitus talouskasvun hidastumisesta ja sijoittajien huoli euroalueen velkakriisistä. Markkinoiden epävarmuus on laskenut pörssikurssit lähelle taantuman jälkeistä pohjaa, joka ohitettiin eri markkinoilla keväällä tai kesällä 2009.

Fed varoitti eilisiltana, että Yhdysvaltain talouskasvu jatkuu heikkona ja työttömyys laskee hyvin hitaasti. Keskuspankki kertoi samalla rahoitusmarkkinaoperaatiosta, jolla se pyrkii alentamaan pitkiä korkoja ja keventämään rahoitusmarkkinoita.

Pitkät korot ovat edelleen historiallisesti hyvin alhaisia. Yhdysvaltain 30 vuoden viitekorko laski torstaina 0,15 prosenttiyksikköä 2,82 prosenttiin. Kymmenen vuoden viitekorko noteerattiin iltapäivällä 1,77 prosentiksi. Torstaista korko laski 0,08 prosenttiyksikköä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot