Mainos
Mainos

FIM: Suomalaisten varallisuus tuplaantunut 30 vuodessa

100-vuotisjuhliaan viettävä Suomi on vaurastunut tuntuvasti 30 viime vuoden aikana.

Tyypillisen suomalaisen kotitalouden nettovarallisuus on sijoituspalvelualan konsernin FIMin mukaan nykyään 110 000 euroa. Summa on lähes kaksi kertaa suurempi kuin 30 vuotta sitten.

FIM laskee, että vuonna 1987 suomalaisten kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli vajaat 60 000 euroa. Vuoden 2013 lukujen perusteella nettovarallisuus oli jo 110 000 euroa.

Varallisuus lisääntyy edelleen

FIMistä arvoidaan, että suomalaisten vaurastuminen ei osoita jatkossakaan laantumisen merkkejä. Tilastokeskuksen keräämistä tiedoista käy ilmi, että suomalaisten kotitalouksien nettorahoitusvaroilla mitattu varallisuus lisääntyi viime vuonna.

– Varallisuushintojen suotuisa kehitys ja reaalitalouden kasvu lisäävät suomalaisten varallisuutta myös jatkossa, FIMin pääekonomisti Timo Hirvonen arvioi tiedotteessaan.

Toisaalta suomalaisten varallisuus on FIMin mukaan murroksessa, kun suuret ikäluokat alkavat siirtää omaisuuttaan jälkipolvilleen.

– Lähivuosina moni voi huomata olevansa yllättävän varakas perittyään kaksion kaupungin keskustasta”, FIM Private Bankingista vastaava myyntijohtaja Jussi Lilja sanoo toteaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme