Mainos
Mainos

Finanssivalvonta: Pankit myöntäneet liian suuria asuntolainoja

Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä noin kolme prosenttia myönnetyistä asuntolainoista oli liian suuria, Finanssivalvonta kertoo. Finanssivalvonta kertoo ryhtyneensä korjaaviin toimenpiteisiin.

Lain mukaan asuntolaina voi olla enintään 90 prosenttia ja ensiasuntojen kohdalla 95 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta. Lainakaton rajoitukset voidaan ylittää poikkeustapauksissa.

Neljännes ylityksistä kohdistui ensiasuntoihin otettuihin lainoihin. Lähes viidesosa loka-joulukuussa otetuista lainoista oli ensiasuntoihin.

Lainakatto tuli voimaan viime vuoden heinäkuussa. Finanssivalvonnan mukaan lainakatto ei tällä hetkellä täysin täytä tavoitettaan, koska sen laskennassa otetaan huomioon myös muut kuin ensisijaiset asuntopantit eli esimerkiksi ostettavat asunnot tai rakennettavat omakotitalot.

Tämä mahdollistaa suuremmat asuntolainat ja siten altistaa kotitaloudet ylivelkaantumiselle. Lainakattoa voidaan kiertää Finanssivalvonnan mukaan myös asuntolainan päälle myönnettävällä kulutusluotolla.

Euroopan järjestelmäriskikomitea varoitti marraskuussa Suomea kotitalouksien velkaantumisesta. Komitean mukaan Suomessa pitäisi ottaa käyttöön kotitalouksien tuloihin sidottuja työkaluja. Tuloihin sidotut rajat kohdistuisivat paremmin kotitalouksiin ja suojelisivat niitä liialliselta velkaantumiselta.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme