Mainos
Mainos

Finnair nelinkertaistaa Intian-lennot

Yhtiö haluaa varmistaa pääsynsä Intian kasvaville markkinoille.

Finnair nelinkertaistaa lentonsa Intiaan. Yhtiö kertoo avaavansa kesäkuussa uuden reitin Mumbaihin, jonne lennetään viitenä päivänä viikossa. Delhin lennot muuttuvat päivittäisiksi, kun nykyisin Finnair lentää reitin kolmena päivänä viikossa.

Myös Kiinan lentoihin tulee muutoksia. Hongkongiin lisätään suoria vuoroja, kun aiemmin suunniteltu neljä viikkovuoroa muutetaan päivittäiseksi. Kantoniin tulee yksi lisävuoro.

Sen sijaan nykyiset jatkolennot Bangkokista Singaporeen siirtyvät yhteistyökumppaneiden lennettäviksi. Finnair luopuu myös suunnitellusta reitistään Kuala Lumpuriin Malesiaan.

Finnairin reittilentojen johtajan Henrik Arlen mukaan Finnair varmistaa nyt pääsynsä Intian kasvaville markkinoille, joilla lentoyhtiöiden on tulevina vuosina erittäin vaikeaa saada uusia lähtö- ja laskeutumisaikoja.

Yhtiön mukaan Aasian-liikenne kasvaa tänä vuonna yli 30 prosenttia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme