Mainos
Mainos

Fiskars harkitsee irrottautumista puutarhatuoleista

Fiskars miettii, mitä se aikoo tehdä puutarhakalustetoiminnalleen.

Monitoimikonserni Fiskars myöntää ostaneensa 90-luvun lopussa liian kalliilla kukkaruukku- ja puutarhakalustetoimintaa Amerikasta.

Yhtiö tekee niistä 75 miljoonan euron kertapoiston. Kirjaus pistää koko vuoden tuloksen tappiolle. Liiketoiminnasta tulosta syntyy aiemmin ennakoidun mukaisesti eli suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten.

Samalla yhtiö ilmoitti miettivänsä, mitä se puutarhakalustetoiminnalle ylipäätään tekee. Myynti on yksi vaihtoehto. Fiskars ei ole kertonut miten suuri osa konsernin liikevaihdosta tulee puutarhatuoleista ja muista puutarhojen kalusteista. Ne kuuluvat osana Fiskars Brands -ryhmään ja siellä ne ovat on sisällä osiossa, joka tuo yhtiön liikevaihdoista noin 40 prosenttia.

Viime vuonna Fiskars Brands tuotti liikevaihtoa melkein 700 miljoona. Koko konsernin liikevaihto oli noin 725 miljoonaa euroa. Fiskarsin ajoitus kalustehankinnoissa epäonnistui pahasti, sillä talouskasvu Yhdysvalloissa alkoi pian hiipua ja New Yorkiin tehdyt terroristi-iskut vain lisäsivät kuluttajien epävarmuutta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme