Mainos
Mainos

Forbesin kansikuva 10 vuoden takaa kääntää veistä Nokian haavassa

Talouslehti Forbesin kansikuva kovimman Nokia-huuman ajoilta on katkeraa katsottavaa tänään.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen julkaisi Twitter-tilillään kuvan, joka saattaa aiheuttaa kitkeriä tuntemuksia monessa. Tasan kymmenen vuotta sitten julkaistun lehden kannessa poseeraa Nokian silloinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo nokialainen korvallaan.

Kansiotsikko mairittelee: Nokialla miljardi asiakasta – voiko kukaan pysäyttää kännyköiden kuningasta?

Nokia oli valtansa huipulla, Kallasvuo sankari. Yhtiön eri mallit täyttivät myydyimpien kännyköiden listan kärkipaikat, ja osuus maailman markkinoista oli reippaasti yli kolmannes. 

Alamäestä jo merkkejä

Lukujen perusteella uhkaa ei näkynyt. Tosiasiassa Nokian valtakauden päättymisestä oli jo tuolloin merkkejä.

Samsungin nousu oli jo alkanut. Kyseisen vuoden kesällä oli lisäksi julkaistu erään kännykkämarkkinoille pyrkivän tietokoneyhtiön ensimmäinen puhelinmalli, iPhone.

Kilpailijat olivat heränneet.

Kolossiksi paisunut Nokia ei kyennyt ottamaan tarpeeksi nopeasti oppia alaa uudistaneista innovaatioista ja muotoilusta. Esimerkiksi ensimmäisen kosketusnäyttöpuhelimensa Nokia sai myyntiin vasta vuonna 2009, puolitoista vuotta Applea jäljessä.

Seuraukset ovat tunnettuja. Myyntimäärät lähtivät vuoden kuluttua laskuun, eikä kännykkäjätti ollut entisensä.

Vuonna 2010 Nokian markkinaosuus oli romahtanut jo kymmenen prosenttia – ja Kallasvuo entinen toimitusjohtaja.

Kuoleva bisnes miljardeilla Microsoftille

Hyppönen muistutti myöhemmin Twitterissä Nokian tappamisesta ilkkuneille, että yhtiö ei kuollut, vaan uusiutui.

Nokia onnistui myymään henkitoreissaan olevan kännykkäliiketoimintansa Microsoftille miljardikaupassa. Nykyään Nokia on yksi maailman suurimmista toimijoista verkkoinfrastruktuurialalla.

Päivitetty klo 21.08: Loppuun lisätty huomio yhtiön onnistuneesta uusiutumisesta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme