Mainos
Mainos

Fortum irtisanonee 750 henkilöä

Fortum aloittaa elokuussa 900 työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Noin kolmannes henkilöstövähennyksistä tapahtunee Suomessa ja loput Ruotsissa.

Fortum aloittaa elokuussa 900 työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Henkilöstövähennysten syynä on päällekkäisten toimintojen purkaminen ja ulkoistaminen.

- Yt-neuvottelut alkavat elokuussa. Vähentääkseen epävarmuutta Fortum tähtää neuvottelujen loppuunviemiseen mahdollisimman nopeasti, yhtiö kertoi tiedotteessaan.

Henkilöstövähennysten kohteena olevista työntekijöistä noin 150 henkilön uskotaan säilyttävän työpaikkansa ulkoistettavissa toiminnoissa, loput (noin 750 työntekijää) jouduttaneen irtisanomaan.

Noin kolmannes henkilöstövähennyksistä tapahtunee Suomessa ja loput Ruotsissa, joskin vähennysten tarkka määrä ja jakautuminen eri yksiköissä on vielä määrittelemättä. Yt-neuvottelujen tuloksesta tiedotetaan myöhemmin ja neuvotellun ohjelman toteutus arvioidaan saatavan loppuun vuoden 2003 aikana.

- Tavoitteenamme on vahvistaa markkina-asemaamme saavuttaaksemme kilpailukykyisimmän yrityksen aseman pohjoismaisilla markkinoilla. Tämän tavoitteen mukaisesti olemme suunnitelleet uuden liiketoimintarakenteen ja myös linjanneet toimintatapoja, Power and Heat -sektorin johtaja Tapio Kuula sanoo tiedotteessa.

- Arvioimme, että Birka Energin ja Fortumin yhdistämisen myötä saavutamme merkittävän arvonlisäyksen, 100 miljoonaa euroa vuodessa. Osa arvonlisäyksestä toteutuu säästöinä, kun puramme päällekkäisiä toimintoja. Haluamme myös rakentaa uusia kumppanuuksia ja ulkoistaa niitä toimintoja, jotka eivät kuulu ydinliiketoimintaamme, ja jotka ovat luontevasti siirrettävissä talon ulkopuolelle, Tapio Kuula jatkaa.

Fortumin sähkö- ja lämpöliiketoimintoja koskeva muutosprosessi on täydessä vauhdissa, ja yhteispohjoismainen organisaatio tulee voimaan 1. heinäkuuta.

Fortumin osake oli iltapäivällä 1,8 prosentin nousussa 5,61 eurossa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme