Mainos

General Motors myy Saabin

Amerikkalainen autojätti General Motors etsii ostajaa Saabin-tuotannolleen. Asiasta kertoi GM:n varajohtaja Frits Henderson autoalan viestimien mukaan Detroitissa.

Myynnistä on huhuttu jo päiväkausia. Hendersonin mukaan GM:n tavoitteena on karsia automerkkejä; Hummer on jo myynnissä, Saab ollaan laittamassa myyntiin ja Pontiacista on tarkoitus tulla eräänlainen erikoistuote.

Ford ilmoitti jo maanantaina, että sen omistaman Volvon henkilöautotuotanto voi mennä myyntiin.

General Motors aikoo vähentää jopa 31 500 työpaikkaa Yhdysvaltojen toimipisteistään. Koko Yhdysvaltojen autoteollisuus on vakavissa vaikeuksissa.

GM:llä on tällä hetkellä Yhdysvalloissa runsaat 96 000 työntekijää. Yhtiö suunnittelee määrän vähentämistä 65 000-75 000:een vuoteen 2012 mennessä.

Yhtiön työntekijöiden määrä on vähentynyt tasaista tahtia, sillä vuonna 2000 GM:n palveluksessa työskenteli Yhdysvalloissa yli 190 000 ihmistä.

(MTV3-STT-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot