Mainos
Mainos

Hakkarainen ja Näkyvä uuden rahoituslaitoksen johtoon

Postipankista ja Vientiluotosta muodostettava rahoituskonserni sai tänään lisää uusia johtajia talon ulkopuolelta. Postipankin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty OKOn toimitusjohtaja Pentti Hakkarainen. Merita Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Maarit Näkyvä taas on valittu Postipankin johtokunnan jäseneksi. Hän vastaa henkilöasiakkaiden omaisuudenhoitopalveluista.

Uudessa rahoituskonsernissa Postipankki huolehtii tavallisten kuluttajien ja pk-yritysten pankkipalveluista. Vientiluotto vastaa suurasiakkaista ja lisäksi investointipankkitoiminta on oma kokonaisuutena. Aiemmin uuden yhtymän toimitusjohtajaksi valittiin varatuomari Harri Hollmén Meritasta.

Uuden konsernin investointipankin johtajan nimi on vielä avoin. Postipankin pääjohtajan Eino Keinäsen mukaan sen vetäjää etsitään talon sisältä ja ulkoa. Keinänen siirtyy uuden yksikön, työnimeltään PV Yhtymä, hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi.

Uusi rahoituskonserni aloittaa toimintansa vuodenvaihteessa. Sen nimi ja liikemerkki julkistetaan viimeistään huhtikuussa. OKO ilmoitti, että Hakkaraisen seuraajana toimii toistaiseksi Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja Reijo Karhinen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme