Mainos
Mainos

Hämäläinen vahva ehdokas europankkiin

Suomen pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen on noussut vahvaksi ehdokkaaksi valittaessa jäseniä Euroopan keskuspankin ECB:n johtokuntaan.

Suomen hallitus on tehnyt kulissien takana hiljaista työtä Hämäläisen ehdokkuuden puolesta, ja hänen nimensä mainitaan yhä useammin mahdollisena jäsenenä johtokunnassa. Maastrichtin sopimuksen mukaan ECB:n johtokunta koostuu vähintään neljästä ja korkeintaan kuudesta jäsenestä.
Vahvin ehdokas johtokunnan puheenjohtajaksi on hollantilainen Wim Duisenberg. Hän johtaa nykyisin ECB:n edeltäjää Euroopan rahapoliittista instituuttia.

Brittilehtien mukaan Saksan liittokansleri Helmut Kohl haluaa varata yhden johtokuntapaikan Britannian edustajalle. Niin ollen Britannia saisi yhden paikan pankin vaikutusvaltaisessa johdossa heti kun maa liittyy rahaliittoon. Se ei liene ajankohtaista ennen vuotta 2002.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Duisenberg edustaisi pankissa Benelux-maita. Rahaliitto Emun kaksi keskeistä maata, Saksa ja Ranska, saisivat kumpikin johtokuntaan oman jäsenensä. Yksi jäsen valittaisiin Etelä-Euroopasta ja yksi EU:n pienistä jäsenmaista kuten Suomesta, Itävallasta ja Irlannista.

Hämäläistä pidetään vahvana ehdokkaana pätevyytensä vuoksi. Hänen sukupuoltaan pidetään lisäetuna: olisi poliittisesti korrektia, että pankin johtokuntaan nimitettäisiin yksi nainen.
Euroopan keskuspankin tärkein tehtävä on valvoa hintojen vakautta rahaliitto Emussa. Käytännössä pankki saa suuren vallan päättää itsenäisesti Emu-maiden yhteisestä rahapolitiikasta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme