Mainos
Mainos

Heliövaara: Pohjola saattaa viedä pääomansa ulkomaille

"Voimme siirtää pääomamme sellaiseen EU-maahan, missä verotus on omistajaystävällistä", sanoo Pohjola-Yhtymän toimitusjohtaja Eero Heliövaara.

Pohjola ja säästöpankkiryhmä yhdistyvät

Pohjola-Yhtymän toimitusjohtaja Eero Heliövaara uhkaa, että yhtiö saattaa siirtää pääomansa ulkomaille. Tähän voi hänen mukaansa olla tarvetta, jos hallituksen esittämä osinkojen ketjuverotus toteutuu yritysverouudistuksessa.

- Osinkojen kaksin- tai jopa kolminkertainen verotus tulee johtamaan siihen, että Pohjolallekaan ei ole pyhää pitää pääomaansa täällä Suomessa. Me voimme siirtää ne sellaiseen EU-maahan, missä verotus on omistajaystävällistä, Heliövaara sanoo Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa.

Hän uskoo sijoitusten siirrolla olevan vaikutusta myös yhtiön sijoitusosaamisen henkilöstöön ja kotipaikkaan, jos Pohjolan salkusta siivottaisiin kotimaiset pörssisijoitukset.

Heliövaara epäilee poliittisen päätöksentekokoneiston irtaantuneen yritysten todellisesta tilanteesta. Hän näkee uudistuksen parannukset näpertelynä, kun suuret ratkaisut liittyvät omistamisen verotukseen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme