Mainos
Mainos

Helsingin pörssi avasi alamäellä

Helsingin pörssiviikko alkoi vinhalla laskulla. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi laski ensimmäisen varttitunnin aikana 3,4 prosenttia 8122,63 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi laski samassa ajassa 1,2 prosenttia 3191,10 pisteeseen.

Helsingin kurssilaskun taustalla vaikuttaa New Yorkin Nasdaq-indeksin perjantainen yli viiden prosentin alamäki. Hex-indeksiä painoi alas taas erityisesti Nokia, jonka kurssi laski ensimmäisen varttitunnin aikana yli viisi prosenttia 24,48 euroon. Toiseksi eniten vaihdettu Sonera laski samassa ajassa reilut kolme prosenttia 11,50 euroon.

Aamun nousijoita olivat mm. Triple S -fuusionsa todennäköisestä kaatumisesta kertonut Eimo ja jo viime viikon lopulla pirteästi noussut Benefon. Keskeisistä toimialoista metalliteollisuus oli prosentin plussalla, kun taas tele- ja elektroniikkaosakkeet menettivät aamutuimaan arvostaan keskimäärin lähes viisi prosenttia. Nokian ja Soneran ohella vahvassa laskussa olivat myös Elisa Communications, F-Secure, Stonesoft ja JOT Automation.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme