Mainos
Mainos

Helsingin pörssi rymisteli alas

Helsingin pörssissä osakkeet sukelsivat kansainvälisen epävarmuuden myötä lähes kahdeksalla prosentilla 3304,59 pisteeseen. Lasku oli suurin yli kahteen vuoteen, sillä edellinen "ennätys" 7,3 prosenttia tehtiin joulukuussa 1995.

Tiistaiaamu valkeni kotimaassa hexillä mitattuna lähes 350 pisteen laskulla, joten maanantain 210 pisteen romahdukselle saatiin todella ruma jatko. Meillä jatkettiin tarkalleen siitä, mihin sekä Yhdysvalloissa että Kauko-Idässä päädyttiin.
New Yorkissa kaupankäynti keskeytettiin maanantaina pariin otteeseen miinuksen ollessa peräti reilut seitsemän prosenttia. Hongkongissa mittariin tuli jenkkeihin verrattuna tuplat.

Aamupäivän aikana usko osakemarkkinoiden toipumiseen hiljalleen palautui. Ylimmillään hex käväisi reilun 6,5 prosentin miinuksessa, mutta päivän viimeisimmät tunnit takkusivat taas pahemman kerran. Jenkkisijoittajien mukaantulo painoi mielialat taas syvemmälle, joten päivän viimeisillä tunneilla yleisindeksi ui pahimmillaan jo 12,4 prosentin syvyydellä. Viimeisen varttitunnin tuloksena henkselit paukkuivat ja yleisindeksi korjaili tappioitaan siedettävimmiksi. Viime keskiviikon ennätyksestä hex on vajonnut silti yli 600 pisteellä. Poliittinen johto ympäri maailmaa yritti vakuutella sijoittajia fundamenttien vahvuudesta, mutta arvatenkin niiden vaikutukset menivät kuuroille korville.
Helsingin pörssipäivästä muodostui kolmijakoinen. Nokian toipuminen aamun 387 markasta ylimmillään 426 markkaan veti muitakin osakkeita ylöspäin. Kun vauhti alaspäin taas kiihtyi, oli Nokia laskun etunenässä. Reilulla miljardilla vaihdettu Nokia toipui 380 alimmasta tasosta 420 markan päätökseen. Keskiviikon huippunoteerauksesta tuli pakkia rumimmillaan peräti 160 markkaa.
Pahiten takkiin tuli kuitenkin metsäosakkeille, mille Yhdysvaltain dollarin halpeneminen yli kymmenellä pennillä 5,13 markkaan oli myrkkyä. Kokonaisuutena metsäosakkeet vajosivat lähes 13 prosentilla UPM-Kymmenen ottaessa lukua kovimmillaan 20 prosentilla. Kurssi valahti maanantain 140 markasta 110 markan kautta 119 markan päätökseen.

Pitkät korot tulivat kautta linjan voimakkaasti alaspäin. Osakesalkkujen tyhjentäminen ja varallisuuden siirtäminen painoi bondien tuottoja alaspäin. Pankkiosakkeissa heilunta oli myös valtaisaa, sillä Meritan A-osake vaelteli epätoivoisesti 22 ja 24 markan välillä. Viimeisen puolen tunnin sisällä A-osake vahvistui reilusta 22,5 markasta reilulla markalla. Pörssilistan osakevaihto kohosi Nokian miljardivaihdon ansiosta pitkän ajan ennätykseen 1,7 miljardiin markkaan.
Yhdysvalloissa osakkeet vajosivat ensimmäisellä puolella tunnilla 2,5 prosentin miinukseen. Tekno-osakkeiden kaltoin kohtelu varasti kursseista yli neljä prosenttia, kunnes tilanne rupesi kääntymään. Toisella tunnilla tunnelma oli nostanut Dow Jonesin jo 1,6 prosenttia plussalle. Nokian kurssi oli noin 80 dollarissa.
(STT-Boss Information Oy)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme