Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

New Yorkin pörssin eilinen jyrkkä kurssilasku heijastui tänään kaikkiin Euroopan pörsseihin, myös Helsinkiin, jossa kurssit olivat laskussa kautta linjan. Vaihto vilkastui hiljaisesta eilisestä Nokian ollessa taas selvä vaihtoykkönen.

Keskimääräistä kurssikehitystä mittaava Hex-yleisindeksi näytti päivän päättyessä miinusta 1,7 prosenttia. Enimmillään indeksi oli päivän aikana pakkasen puolella parisen prosenttia.

Helsingin pörssin toimialoista eniten eli 2,3 prosenttia tuli alaspäin ryhmä muu teollisuus Nokian kurssilaskun myötä. Nokian osakkeiden hinnat hätyyttelivät päivän kaupoissa 150 markan rajaa. A-osake kävi alimmillaan 151 markassa ja K-osake 150,50 markassa. Kurssit kuitenkin vahvistuivat loppuiltapäivästä niin, että A-osake päätyi 153,80 ja K-osake 155 markkaan. Laskua eilisestä loppukursseissa oli 6,10 ja 4,50 markkaa.

Muissa toimialoissa laskua kirjattiin 0,6-1,8 prosenttia. Esimerkiksi päivän vaihtokakkosen UPM-Kymmenen osakkeen päätöshinta oli 99,30 markkaa, jossa on laskua 90 penniä eilisestä.

Huhtamäen ilmoitus lääkeyhtiö Leiraksen myynnistä saksalaiselle Scheringille vahvisti jonkin verran Huhtamäen osakkeiden kursseja. Viimeiset kaupat yhtiön I-osakkeella tehtiin 157 markan hintaan, jossa on nousua kaksi markkaa. Huhtamäen vaihto oli reilut yhdeksän miljoonaa markkaa.

Kaikkiaan päivän osakevaihto nousi jälkipörssi ykkönen mukaan lukien 294 miljoonaan markkaan. Nokiaa vaihtui 95 miljoonalla ja UPM-Kymmeneä lähes 50 miljoonalla markalla. Otc- ja meklarilistoilla oli hiljaista. Otc-osakkeita vaihtui 1,1 miljoonalla ja meklariosakkeita 1,4 miljoonalla markalla. Otc-listalla kurssit laskivat keskimäärin 0,2 ja meklarilistalla 1,5 prosenttia.

Meklarilistan laskijoita olivat Raision Tehtaat ja Benefon. Raision Tehtaiden K-osakkeen kurssi päätyi 305 markkaan eli 10 markkaa eilistä alemmaksi. Benefonin osake heikkeni vastaavasti kuusi markkaa 66 markkaan.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme