Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

Amerikkalaisen elektroniikkajätin Motorolan selvästi odotettua heikommat huhti-kesäkuun tulostiedot vetivät tänään Nokian osakkeiden hintoja selvästi alaspäin. Nokian A-osakkeen hinta tippui aamun ensimmäisissä kaupoissa eilisestä 13,50 markalla 165 markkaan. Siitä se kuitenkin toipui nopeasti 170 markan tasolle, millä tasolla osake pysytteli suurimman osan päivää. Loppupäivästä Nokia A taittui kuitenkin uudelleen laskuun amerikkalaissijoittajien markkinoille tulon myötä. Osake päätyi loppujen lopuksi 167,80 markkaan.

-Yhdysvalloissa sijoittajat eivät katso Nokian ja Motorolan yritysrakenteen välisiä eroja, vaan tekevät päätöksensä aloittain, kertoi eräs meklari osakkeen loppupäivän laskun syyksi. Vaihtoa Nokialle kertyi 254 miljoonaa markkaa. Siitä A-osake keräsi 250 miljoonaa markkaa ja 11 markalla 167 markkaan laskenut K-osake loput.

Analyytikot ennustavat Nokian telekommunikaatioyksikölle vahvaa tulosta toisella vuosineljänneksellä. Toisaalta matkapuhelinpuolen tuloksen odotetaan heikentyvän. Nokia julkistaa puolivuotistuloksensa 8. elokuuta.

Nokian osakkeiden alamäen vuoksi 0,8 prosenttia pakkasen puolelle painunut muun teollisuuden ryhmä poislukien osakekurssit olivat vahvassa nousussa lähes kautta linjan. Nostetta niille antoi meklareiden mukaan ennen muuta ulkomailta tullut kysyntä. Nokia poislukien osakelistalla kertyi vaihtoa 216 miljoonaa markkaa.

Metsäosakkeille nousua kirjattiin mukavat 1,7 prosenttia. Nostetta niille toi amerikkalaisen metsäjätin International Paperin huhti-kesäkuun tulos. UPM-Kymmenen osake paransi huippuhintaansa 1,20 markalla 99 markkaan. Metsä-Serlan osakkeelle kirjattiin nousua markka ja näin se päätyi 38,80 markkaan. Vaihtoa UPM keräsi 38 miljoonaa, Enso 25 ja Metsä-Serla neljä miljoonaa markkaa. Tampellan vaihto kohosi selvästi normaalia suuremmaksi sen osakkeella tehdyn runsaan 25 miljoonan markan kaupan myötä. Tuossa kaupassa vaihtoi omistajaa 2,82 miljoonaa osaketta yhdeksän markan kurssiin eli 55 penniä alle osakkeen eilisen päätösnoteerauksen.

Myös Benefon laski Motorolan myötä Motorolan odotettua heikompi huhti-kesäkuun tulos painoi alaspäin myös meklarilistalla noteerattavan Benefonin S-osakkeen hintaa. Osake halpeni tiistaista 1,50 markalla 77 markkaan. Vaihtoa Benefon keräsi 0,7 miljoonaa markkaa, ja kaikkiaan meklarilistalla meni osakkeita 3,1 miljoonan markan edestä. Listan vaihdetuin paperi oli 2,1 miljoonalla markalla Raision K-osake. Sen hinta nousi 3,50 markalla 290 markkaan.

Otc-listalla päivävaihtoa kertyi 1,2 miljoonaa markkaa. Vaihdetuimmat yhtiöt olivat Martela 0,4 ja Olvi 0,3 miljoonalla markalla. Martelan osakkeesta maksettiin 102,20 markkaa, kun sillä viimeksi tehtiin kauppaa perjantaina 105 markan kurssilla. Olvin osake halpeni eilisestä kolme markkaa 122 markkaan. Otc-indeksi heikkeni tänään 0,3 prosenttia. Meklari-indeksi puolestaan tuli alaspäin 0,9 prosenttia Raision osakkeen vahvistumisesta huolimatta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme