Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

Osakekurssit vahvistuivat tänään Helsingissä Nokian ja metsäteollisuuden toimiessa pörssin vetureina. Nokian osake haki suuntaa Wall Streetiltä, missä yhtiön ADR-todistus vahvistui noin 477 markan tasolle.

Helsingissä Nokian kurssin nousu jatkui ja iltapäivällä Nokiaa tehtiin 486 markan kurssitasolla. Kalleimmillaan Nokian A-osaketta vaihtui jo 488 markan kappalekurssiin. New Yorkin pörssin auettua tänään Nokian osakkeet vahvistuivat entisestään ja päätyivät päivän päätteeksi 488 markan tasolle.

Metsäyhtiöistä Metsä-Serlan osakkeet olivat vahvassa myötätuulessa. Metsä-Serla julkaisee toisen neljänneksen osavuosikatsauksen torstaina. Yhtiön molemmat osakesarjat kallistuivat keskiviikkona nelisen prosenttia. Metsä-Serlan A-sarjaa vaihtui kalleimmillaan 45,90 markan kappalehintaan, mikä on samalla yhtiön A-sarjan vuoden ylin noteeraus. Yhtiön B-osake hätyytteli vuoden korkeinta arvoaan 48,80 markkaa, käyden kalleimmillaan 48,20 markassa. Myös Stromsdalin ja UPM:n osakkeet olivat lievässä noususuunnassa.

Meklarilistalla noteerattava Ühispank julkisti eilen heinäkuun tuloksensa, joka oli ennätykselliset 18,1 miljoonaa kruunua. Tänään yhtiön osake vahvistui pörssissä peräti 15 prosenttia. Kalleimmillaan yhtiön osaketta tehtiin 32,50 markan kappalekurssiin. Vaihtoa Ühispank keräsi 2,5 miljoonan markan arvosta.

Hex-yleisindeksi rikkoi tänään jälleen uuden ennätyksen. Hexin "All Time High" on nyt 3644 pistettä. Toimialoista vahvistuivat eniten tietoliikenne sekä kuljetus ja liikenne. Erityisesti Silja Linen osakkeet olivat vahvassa nousussa. Elintarviketeollisuuden osakkeista Hartwallin osakkeen noteeraus nousi vuoden ylimpään kaupankäyntikurssiin 390 markkaan.

Myös muissa Euroopan pörsseissä vallitsi varsin positiivinen tunnelma. Lontoossa osakekurssit paukuttivat ennätyksiä ja Footsie-indeksi nousi ensimmäistä kertaa yli 5000 pisteen. Footsie oli iltapäivällä Suomen aikaa 5019 pisteessä, reilu prosentti tiistaista päätöstasoa korkeammalla. Myös Pariisissa ja Frankfurtissa oltiin prosentin verran plussalla.

Keskiviikon kokonaisvaihto oli jatkuvan kaupankäynnin jälkeen 600 miljoonaa markkaa. Nokian A-osake oli tuttuun tapaan vaihtokärjessä reilun 290 miljoonan päivävaihdolla. UPM Kymmene toi 60 miljoonaa ja Metsä-Serlan B-osake 22 miljoonaa markkaa.
(STT-Boss Information)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme