Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

Metsäyhtiöiden viides perättäinen nousupäivä veti mukanaan yleisindeksin reippaasti maanantain päätöksen yläpuolelle. Kaikki metsäyhtiöt ylsivät vuoden ylimpiin noteerauksiin Enson näyttäessä mallia keskiviikkoisen tulosjulkaisunsa alla. Kokonaisuutena metsäsektori kallistui muhkeasti 3,6 prosentilla.

Metsälle antoivat potkua niin valtameren takana parilla prosentilla kallistuneet metsäosakkeet kuin ruotsalaisen metsäyhtiö Assidomänin odotettua lihavampi alkuvuoden tulos. Vielä ripauksen kursseihin toi lisää loivasti 5,57 markkaan kallistunut Yhdysvaltain dollari.

Maanantaina New Yorkissa sijoittajat intoutuivat ostamaan osakkeita vasta kahden viimeisen tunnin aikana inflaatiouhan hälvettyä. Niinpä Dow Jonesin teollisuusosakkeille kirjattiin vajaan puolen prosentin vahvistuminen teknologiaosakkeiden jäädessä kuitenkin pakkaselle. Vaikka Yhdysvalloissa odotetaan jännityksellä keskiviikkona julkaistavia talouslukuja, jaksoivat Euroopan pörssit olla tiistaina noususuunnassa. Myös maanantaina rankasti uponnut Tokion pörssi korjasi lähes puolet neljän prosentin laskustaan.

Yleisindeksi Helsingissä ylsi lopulta vajaan prosentin maanantain yläpuolelle ja päätöspisteiksi noteerattiin 3629,36 pistettä. Tiistaina poikkeuksellisesti painorajoitettu portfolioindeksi kirjasi yleisindeksin kanssa lähes samansuuruisen muutoksen. Alkuvuoden osalta portfolioindeksi on vahvistunut kuitenkin selvästi yleisindeksiä maltillisemmin.

Toimialoista toisen sijan metsän jälkeen nappasi kemia. Jo maanantaina parrasvaloissa paistatellut Neste kirjasi uudet huiput 150 markasta, joten kahdessa päivässä yhtiön kurssiin on lisää tullut melkein kymmenen prosenttia.

Pörssilistan vaihto kohosi 650 miljoonaan markkaan. Uuden rahan etsiytyminen pörssiin tällaisessa hiukan arvelluttavassa tilanteessa on hyvin vähäistä. Vaihtokunkuksi ylsi UPM-Kymmene, joka 143,4 markan päätöskurssillaan kokosi kiitettävästi 170 miljoonaa markkaa.

Nokian molemmat sarjat keräsivät yhteensä hiukan enemmän. Nokia kulki tiistaina sahailevasti 467 ja 475 markan välillä viimeisten kauppojen ollessa 469 markassa. Tietoliikennesektorille kirjattiin vain loiva nousu PK Cablesin toimiessa johtotähtenä 90 markan kurssillaan.

New Yorkin pörssi aukesi tiistaina ylöspäin. Maanantaina pakittaneet teknologiaosakkeet korjasivat alussa tasojaan pirteimmin, reilulla puolella prosentilla. Helsingin sulkeutuessa Dow Jones-indeksi näytti 0,2 prosentin nousua Nokian pyöriessä noin 470 markassa.
(STT-Boss Information)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme