Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

Osakkeiden hinnat pysyivät hex-yleisindeksin mukaan hienoisessa laskussa tänään. Varsinaisen pörssipäivän päätteeksi se mittasi laskuksi 0,2 prosenttia. Portfolio-indeksin mukaan vähennys oli 0,3 prosenttia.

Rajuinta laskua kirjattiin pankkiosakkeille, jonka hinnat halpenivat 1,8 prosenttia. Toisessa ääripäässä olivat monialayritykset 3,9 prosentin nousulla.

Metran osakkeiden kallistumisen katsottiin johtuvan siitä, että yhtiön hallitus esittää 3 markan lisäbonusta 5,50 markan varsinaisen osingon lisäksi ja rahastoantia. Lisäbonus tulee läpi menneestä verovalituksesta, jonka yhtiö jakaa omistajilleen. Metran voitto oli parempi kuin 1995, mutta se selittyi kertaluontoisilla myyntivoitoilla.

Metran A-osakkeesta maksettiin parhaimmillaan 308 ja B-osakkeesta 312 markkaa, mikä nosti A-osakkeen vuoden huippua 8:lla ja B-osakkeen 6 markalla.

Nokian osakkeen laskusuunta säilyi ja alimmillaan A-osakkeen hinta putosi 297,50:een ja K-osakkeen 298 markkaan. Enimmillään niiden hinta oli 306 markkaa, kun päivää aiemmin A:n hinta pysyi 316:ssa ja K:n 315 markassa.

Joidenkin arvioiden mukaan Nokian osakkeiden laskusuunta jatkuu. New Yorkin pörssi avasi Nokialla noin 306 markan hintaan. Helsingissä päivän viimeiset kaupat tehtiin A:lla 305:llä ja K:lla 298 markalla.

Eniten vaihdetulla pankkipaperilla eli Meritan A-osakkeella kauppaa käytiin 18,30-18,70 markalla, kun päivää aiemmin vaihteluväli oli 18,50-19,10 markkaa.

Jälkipörssi mukaan luettuna päivän kokonaisvaihto oli runsaat 732 miljoonaa markkaa, josta Nokian osuus oli miljoonaa 269 markkaa. Vuoden alusta sitä on vaihtunut jo lähes 12 miljardilla markalla. Toisena oleva UPM-Kymmene on siitä noin 10 miljardin päässä. Tänään metsäyhtiön vaihto oli 51 miljoonaa markkaa ja kolmannen Metran 47 miljoonaa markkaa.

OTC- ja meklarilistat jatkavat nousua: edellisen hinnat kallistuivat 1,5 ja jälkimmäisen 1,9 prosenttia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme