Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

Tiistaina kauppaa tehtiin iltapäivän viimeisille tunneilla asti verkkaisesti. Yhdysvaltain osakemarkkinoiden maanantainen kiinniolo jäädytti sijoittajien ostoinnon, mitä nakersi vielä lisää Yhdysvalloissa tiistaina julkaistavien talouslukujen odottelu.

Helsingin pörssin suunta oli kuitenkin aamun ensimmäisistä minuuteista asti selvästi ylös. Suurimpana vauhdittajana toimi useita pennejä kallistunut Yhdysvaltain dollari, mikä iltapäivällä noteerattiin jo 5,48 markkaan. Lisääntynyt usko junan kääntymiseen "pakotti" monet kokeilemaan ostoillaan siipiensä kestävyyttä.

Ylimmillään hex-yleisindeksi kävi lähes puolitoista prosenttia maanantain päätöksen yläpuolella, mutta päätyi pienen notkahduksen jälkeen 1,1 prosenttia plussalle. Yleisindeksin päätöslukemat noteerataan nyt 3375,30 pisteeseen.

Valtion pisimmän 10-vuotisen lainan korko nousi tiistaina neljällä pisteellä 6,01 prosenttiin kansainvälistä kehitystä seuraten. Saksan keskuspankin kokouksessa korkotaso pidettiin odotetusti edelleen muuttumattomana.

Kallistuneesta dollarista kiittivät aamupäivällä Nokian ohella metsäosakkeet. Aamuinen nousu suli osin loppupäivästä, kun UPM-Kymmene painui takaisin 128 markan tasolle. Nokian maanantaina alkanut nousuyritys sai tänään jatkoa reippaalla prosentilla. Ylimmillään kauppaa tehtiin 435 markkaan viimeisten kauppojen kohdatessa 434 markan tasolla. Päivän pörssilistan vaihdoksi kertyi 370 miljoonaa markkaa.

Otc-listalla vaihto jäi alle kahden ja meklarilistalla alle seitsemän miljoonan markan ^hispankin napatessa potista komean 65 prosentin kimpaleen.

Yhdysvalloissa ostopäälliköiden indeksiä odotellessa osakkeet purjehtivat vihdoinkin myötätuulessa. Luoviminen kuukauden takaisille tasoille sujui tasaisesti noin prosentin vauhtia, huolimatta pitkien korkojen kallistumisesta. Nokian kurssi Helsingin sulkeuduttua vastasi noin 433 markkaa. Ostopäälliköiden indeksin oltua ennakkoarvailuja alhaisempi nytkähtivät osakkeet roimasti ylöspäin. Tunnin jälkeen Dow Jones oli lähes pari prosenttia plussalla, joten valoa tunnelin päässä näkyi vihdoinkin.

Euroopassa pörssit kulkivat maanantaiseen tapaan yksimielisesti ylös. Ranskassa CAC-40 -indeksi kiisi mallikkaimmin lähes kahden prosentin vauhtia. Myös Frankfurtissa DAX-indeksi päätyi reilun prosentin nousuun. Viimeaikoina pahasti laskussa olleet Aasian osakemarkkinat ottivat ainakin tiistaina häviöitään takaisin, sillä Hongkongissa kömmittiin 2,3 ja Tokiossa 1,4 prosenttia ylös.
(STT-Boss Information)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme