Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

Pörssipäivä ei tänään tunnelmallaan huikaissut. Sijoittajat tyytyivät odottelemaan Yhdysvalloissa julkaistavia talouslukuja ja niinpä osakekauppa kävi viileästi. Muita syitä pörssin alakuloisuuteen löytyi muun muassa Wall Streetin eilisestä lievästä voittojen kotiutuksesta, pitkien korkojen noususta sekä Euroopan pörssien selvistä miinusluvuista. Ainainen rekyylin odottelu on saanut monen osakkeiden parissa häärivän odottamaan parempaa ostoajankohtaa.

Aamusta asti osakkeet hinnoiteltiin eilisten päätöstasojen alapuolelle. Pienellä vaihdolla kurssit olivat vielä ennen jenkkien inflaatiolukujen julkistamista alle puolen prosentin laskussa. Vaikka kuluttajahinnat ennusteiden mukaisesti kallistuivat toukokuussa prosentin kymmenyksellä, painuivat osakkeet astetta syvemmälle.

Samalla korkoihin tuli joitain pisteitä lisää kotimaan pisimmän 10-vuotisen kivutessa lähemmäksi 6,10 prosenttia. Lyhyet markkinakorot liikahtivat tänään Suomen Pankin eilisten lausuntojen myötä reippaasti ylös. Pisin 12 kuukauden helibor hyppäsi peräti yhdellätoista pisteellä 3,47 prosenttiin.

Yleisindeksi päätyi loppusukelluksen johdosta 0,8 prosenttia miinukselle. Suurin indeksiä heiluttanut yhtiö oli Nokia, mikä halpeni alimmillaan 360 markan alapuolelle. A-osakkeen päätöskurssiksi jäi 359 markkaa eikä Wall Streetillä suunta ainakaan ylöspäin osoittanut. Pörssilistan 440 miljoonan markan vaihdosta Nokialle jäi lähes puolet ennen Rautaruukkia ja UPM-Kymmeneä.

Toimialoista pahiten syöksyi tietoliikenne ja elektroniikka sekä metsä 1,4 prosentin vauhdilla.

Pörssilistan uusin tulokas, trukkeja valmistava Rocla, aloitti pörssiuransa odotetun nihkeästi. Mikään katastrofi debytointi ei kuitenkaan ihan ollut, mutta "Nordic Aluminium kakkonen" taitaa osakkeesta silti tulla.

Viimeiset kaupat metalliteollisuuden osakkeella pyöräytettiin 20 penniä yli antihinnan. Antiin osallistuneiden kannattaa mielenrauhan takia jättää sijoitetun pääoman tuotto laskematta. Vaihtoa Roclalle kertyi jatkuvassa kaupankäynnissä reippaan seitsemän miljoonan markan edestä. Wall Streetillä kurssilasku teollisuusosakkeiden osalta näytti Helsingin pörssin sulkeuduttua 0,7 prosenttia.

Teollisuustuotannon 0,4 prosentin kasvu toukokuussa synkensi osakemarkkinoita lisää. Pitkä 30-vuotinen korko oli noussut aamun 6,67 prosentista viidellä pisteellä. Nokian kurssi vastasi dollarin 5,19 markan kurssilla laskettuna noin 358 markkaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme