Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

Kurssikehitys Euroopan pörsseissä oli tänään pääosin laskuvoittoista, ja pörssimarkkinat odottelivat Yhdysvaltain keskuspankin tiistaista korkopäätöstä. Frankfurtissa ja Pariisissa kurssit tippuivat keskimäärin 1,7 prosenttia ja myös Lontoo oli myöhään iltapäivällä 0,8 prosentin laskussa.

Helsingin pörssissä metsäyhtiöiden kirkastuvat näkymät käänsivät osakkeiden hinnat jälleen nousuun. Hex-yleisindeksin mukaan vaihtokurssit kallistuivat keskimäärin 0,2 prosenttia. Helsingissä nousuvetureina olleiden metsäosakkeiden hinnat kallistuivat keskimäärin 1,3 prosenttia.

Pörssin osakevaihto pysyi myös varovaisena. Jälkipörssi ykkösen päättyessä vaihtoa oli kertynyt 353 miljoonaa markkaa, josta Nokian osuus oli 88 miljoonaa markkaa. UPM:n vaihto oli 31 miljoonaa, Rauman 30 miljoonaa, Valmetin niin ikään 30 miljoonaa ja Tamron vajaat 18 miljoonaa markkaa.

Metsäosakkeet veti nousuun Enso, joka kertoi odotettua paremmasta alkuvuoden tuloksestaan. Yhtiön molemmat osakesarjat lähtivät heti aamulla nousuun, ja kalleimmillaan Enson R-osakkeen hinta käväisi jo 49,80 markassa. A-osakkeen päätöshinta kallistui 50 penniä 46 markkaan ja R-osakkeen 90 penniä 46,90 markkaan.

Enson vedossa kallistuivat muutkin metsäosakkeet. Metsä-Serlan molemmat osakkeet kallistuivat markan, A-osake 40,50 markkaan ja B-osake 42 markkaan. Stromsdahlin nousu oli 60 penniä 24,60 markkaan. UPM:n osake kallistui etenkin iltapäivällä, ja viimeiset kaupat UPM:n osakkeella tehtiin 1,30 markkaa kallistuneeseen 123,30 markan kurssiin.

Myös Nokioiden hinnat kääntyivät eilisen jyrkän laskun jälkeen varovaiseen nousuun. A-osakkeen päätöshinta parani 1,10 markkaa 335,10 markkaan ja K-sarjan 1,50 markkaa 334,50 markkaan.

Pörssin laskuosakkeet löytyivät pankkiryhmästä ja teollisuudessa monialayhtiöiden ja elintarvikeyhtiöiden ryhmistä. Pankit halpenivat Meritan A-osakkeen johdolla keskimäärin 1,4 prosenttia.

Monialaosakkeista laskivat Hackmann sekä Instrun A-osake ja elintarvikeosakkeista Cultor, Lännen Tehtaat ja Raisio.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme