Mainos
Mainos

Helsingin pörssi

Osakkeiden hinnat Helsingin pörssissä olivat tänään vain hienoisessa laskussa edellispäivän huippulukujen ja New Yorkin pörssin pienen rekyylin jälkeen. Hex-yleisindeksin mukaan vaihtokurssit tippuivat päivän aikana keskimäärin 0,2 prosenttia. Päivän osakevaihto oli jälkipörssi ykkösen jälkeen 504 miljoonaa markkaa.

Hex-yleisindeksiä painoivat tänään laskuun etenkin vakuutusryhmän ja elintarviketeollisuuden osakkeet. Vakuutuksen toimiala laski Pohjolan A-osakkeen ja Sammon kolmen markan halpenemisen myötä 0,8 prosenttia. Cultorin ja Huhtamäen osakkeiden halpeneminen puolestaan pudotti elintarvikealan indeksiä 1,9 prosenttia.

Cultorin I-osakkeen päätöshinta halpeni tänään 15 markkaa 280 markkaan ja II-osakkeen 18 markkaa 277 markkaan. Pudotus oli markkinoiden reaktio yhtiön ilmoitukseen, etteivät analyytikoiden arviot Cultorin alkuvuoden tuloskehityksestä ole linjassa yhtiön itsensä aiemmin ilmoittamien arvioiden kanssa.

Analyytikot ovat ennustaneet Cultorin ensimmäisen vuosikolmanneksen tulokseksi rahoituserien jälkeen keskimäärin 101 miljoonaa markkaa. Cultorin kevään yhtiökokouksessa toimitusjohtaja Björn Mattsson arvioi alkuvuoden tuloksen muodostuvan saman suuruiseksi kuin viime vuonna, jolloin tulos oli 49 miljoonaa markkaa.

Instrun ja Orionin johdon arviot yhtiöiden ristiinomistuksen purusta ja mahdollisista yhtiöjärjestelyistä heijastuivat molempien yhtiöiden osakkeiden hinnoissa nousuina. Orion kiirehtikin pörssitiedotteella kertomaan, etteivät Orionin hallintoelimet ole tehneet mitään julkistamattomia päätöksiä näistä asioista eikä mitään suunnitelmia ole näistä asioista tehty.

Amerin suunnitelmat siirtymisestä yhteen osakesarjaan etenivät askeleen verran, kun kauppakorkeakoulun edustajisto hyväksyi yksimielisesti Amerin hallituksen esityksen K-osakkeiden vaihtamiseksi A-osakkeiksi. Järjestely edellyttää myös muiden K-osakkaiden omistajien eli Tekniikan Akateemisten, Suomen Ekonomiliiton ja Maa- ja vesitekniikan tuen hyväksymistä. Amerin ylimääräinen yhtiökokous pidetään 2. kesäkuuta.

Pörssin vaihdetuin yhtiö olo lähes entisin hinnoin Nokia 152 miljoonalla markalla. Rauman vaihto oli 48 miljoonaa markkaa, ja yhtiön osakkeen hinta jatkoi hienoisessa nousussa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme