Mainos
Mainos

Helsingin pörssissä laskua yli 2 prosenttia – "Odotettu korjausliike"

Helsingin pörssi romahti tänään yli kaksi prosenttia. 

Helsingin OMXH-yleisindeksi avasi tänään 3,3 prosentin laskuun ja päätyi 2,2 prosenttia miinukselle. 

Pörssipäivä käynnistyi tänään mollivoittoisesti Yhdysvaltojen ja Aasian pörssien eilisen putoamisen vanavedessä.

Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasin mukaan notkahdus oli odotettu korjausliike.

– Taustalla on pitkä nousu. Sijoittajat ovat odottaneet tekosyytä kotiuttaa voitot. Nyt kun markkinoille levisi tieto korkojen nousuun lähdöstä, niin kaikki lähtivät kotiuttamaan viime vuosien aikana saatuja voittojaan. 

Asiantuntijoiden mukaan kyseessä on normaali korjausliike, eikä sijoittajien ole syytä huolestua.

– Jos sijoittaa pitkällä tähtäimellä niin kuin minä, silloin ei ole syytä paniikkiin. Jos rahat tarvitsee huomenna, ja on sijoittanut isolla velkavivulla, niin silloin on syytä paniikkiin, sijoitusbloggaaja Jasmin Hamid kommentoi.

Osakesäästäjien Keskusliiton toimitusjohtaja Antti Lahtinen muistuttaa myös, ettei suurta aihetta "hötkyilyyn" ole.

– Kannattaa seurata tilannetta, osakekurssit ovat edelleen melko korkealla. Heilunta on hyvä paikka etsiä ostomahdollisuuksia. Kannattaa kytätä, kun tulee tällaisia pieniä paniikkimyyntejä. Jos löytyy hyvien yhtiöiden osakkeita normaalia halvemmalla, niihin kannattaa tarttua. 

Edellisen kerran yleisindeksi laski yli 2,2 prosenttia vuoden 2016 kesäkuussa Brexitin aikaan. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme