Mainos
Mainos

Hetemäki: Kreikka-vakuudet pitävät

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki sanoo, että Suomen kreikkalaispankeilta saamista vakuuksista voidaan pitää kiinni kaikissa tilanteissa.

Hetemäen mukaan kaikki euromaat ovat hyväksyneet vakuusjärjestelyn. Hän sanoo olettavansa, että ne hyväksyvät myös sen, että Suomi pitää kiinni oikeuksistaan. Hetemäki on ollut asiasta eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana.

Päätös Kreikan velkojen anteeksi antamisesta vaatisi velkojien kesken yksimielisyyden eli myös Suomen hyväksynnän.

–Minkä takia Suomi hyväksyisi velkojen anteeksiannon, jos meillä on vakuudet? Hetemäki sanoi toimittajille.

Talousvaliokunnan puheenjohtajan Mauri Pekkarisen (kesk.) mielestä pieni epäilyksen varjo on olemassa sen suhteen, onko vakuussopimus kaikissa tilanteissa riidaton.

Hetemäki perusteli vakuusjärjestelyn julkistamispäätöksen käyttämistä suomalaisessa asianajotoimistossa kommentoitavana sillä, että uusi päätös haluttiin tehdä perusteellisesti aiemman kritiikin vuoksi. Asianajotoimiston kommentit käytettiin oikeusministeriössä ennen kuin valtiovarainministeriö teki päätöksensä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme