Mainos

Himos laajeenee mittavasti

YIT, Holiday Club ja Jämsän kaupunki sijoittavat matkailukeskukseen 75 miljoonaa euroa.

Jämsässä sijaitsevaa Himoksen vapaa-ajankeskusta laajennetaan mittavasti. Rakennusyhtiö YIT, matkailupalvelujen tuottaja Holiday Club ja Jämsän kaupunki ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen hankkeesta, jonka kokonaisarvo on noin 75 miljoonaa euroa.

Himokselle rakennetaan muun muassa Holiday Clubin kylpylähotelli, monitoimihalli sekä uusi 18-reikäinen golfkenttä. YIT vastaa hankkeen suunnittelusta ja rakentamisesta. Ensimmäinen vaihe on tarkoitus saada valmiiksi joulukuuhun 2008 mennessä.

Uudistuva Himos tavoittelee asiakkaita Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilta sekä ulkomailta. Pääkaupunkiseudulta Himokseen on matkaa vain vähän yli 200 kilometriä. Muut suuret kilpailijat ovat paljon kauempana.

Jämsän kaupunginhallitus hyväksyi aiesopimuksen eilen. Aiesopimus allekirjoitettiin heti päätöksen jälkeen. Kaupunki omistaa ja kaavoittaa Himoksen uuden keskustan maapohjan.

Kaupunginjohtaja Pentti Asunmaa määrittelee, että Himos muuttuu laskettelukeskuksesta ympärivuotiseksi kansainväliseksi matkailukeskukseksi. Hankkeilla on merkittävä vaikutus Jämsän seudulla työllisyyteen ja elinkeinoihin.

Vakituisia yöpaikkoja arvioidaan syntyvän noin 80. Sesonkityöhän tarvitaan 50-80 ihmistä. Lisäksi tulevat kerrannaisvaikutukset ympäristön yrityksissä.

Nyt sovittujen hankkeiden lisäksi Himoksella on Asunmaan mukaan vielä yksi valttikortti käyttämättä. Alueelle voidaan rakentaa satama, joka yhdistetään kilometrin mittaisella kanavalla Päijänteeseen.

Testattuja malleja Keski-Suomeen

YIT Rakennuksen hankekehitysjohtaja Marko Oinas kertoo, että YIT soveltaa Himoksessa samaa yhteistyömallia, mitä on käytetty rakennushankkeissa esimerkiksi Saariselällä ja Ylläksellä.

Hankkeen kokonaislaajuus on 38000 neliömetriä. Ensimmäinen vaihe kylpylähotelleineen valmistuu itsenäisyyspäiväksi 2008. Arvoltaan se on yli puolet kokonaisinvestoinneista. Alkuvaiheessa hotelliin tulee 100 huonetta, mutta sitä laajennetaan myöhemmin 50 huoneella.

Holiday Club tuo varatoimitusjohtaja Hannu Mäntyharjun mukaan Himokselle Vuokatin Katinkullassa ja Ruotsin Åressa testattuja liiketoimintamalleja. Katinkullan rakentaminen päättyy tämän vuosikymmenen aikana, joten yhtiö etsi uutta kehityskohdetta. Vaihtoehdoista esimerkiksi Nilsiän Tahko oli liian lähellä Katinkultaa.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 10.01.2006)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot