Mainos
Mainos

Hintojen nousu jäissä

Kuluttajahintojen nousu hidastui tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan viime vuonna edelleen. Hintojen nousu jäi keskiviikkona julkistetun kuluttajahintaindeksin mukaan vuonna 1996 0,6 prosenttiin, kun inflaatio vuotta aiemmin oli 1,0 prosenttia.

Joulukuussa kuluttajahinnat nousivat edellisestä joulukuusta 0,8 prosenttia, kun kahdentoista kuukauden inflaatio marraskuussa oli 0,7 prosenttia. Marraskuusta joulukuuhun hinnat pysyivät ennallaan. Vuoden aikana kallistuivat eniten juomat ja tupakka sekä terveyden- ja sairaanhoito 2,8 prosenttia ja 2,0 prosenttia. Eniten inflaatiota nosti bensiinin hinnannousu, minkä vaikutus oli 0,6 prosenttiyksikköä. Hintatasoa nosti lisäksi asuntojen ja vuokrien sekä sähkön hinnan kallistuminen.

Inflaatiota hillitsi vuoden aikana edelleen eniten eli 0,8 prosenttiyksikköä korkojen lasku. Käytettyjen henkilöautojen halpeneminen alensi inflaatiota lähes 0,4 prosenttiyksikköä. Inflaatiota hidasti myös kahvin, paikallispuheluiden ja televisioiden hintojen lasku. Suomen Pankin pohjainflaatioindikaattorilla mitattu inflaatio oli marraskuussa vuositasolla 0,4 prosenttia, kun pohjainflaatio lokakuussa oli vuositasolla 0,3 prosenttia ja syyskuussa 0,1 prosenttia. Lokakuusta marraskuuhun pohjahinnat laskivat 0,2 prosenttia.

Kuluttajahintojen nousuvauhti on hidastunut koko 90-luvun edellisen vuosikymmenen lopun talouden ylikuumenemisen aiheuttaman inflaation kiihtymisen jälkeen. Vuoden 1987 3,7 prosentista inflaatio nousi vuonna 1988 5,1 prosenttiin ja 1989 edelleen 6,6 prosenttiin. Inflaatio hidastui vuonna 1990 6,1 prosenttiin ja laman nopeasti syventyessä vuonna 1991 4,1 prosenttiin. Vuonna 1992 inflaatiovauhti laski 2,6 prosenttiin, vuonna 1993 2,2 prosenttiin, vuonna 1994 1,1 prosenttiin ja toissa vuonna edelleen 1,0 prosenttiin.

Nopea inflaation hidastuminen ei aivan johtanut deflaatioon eli yleisen hintatason alenemiseen. Keskuspankin laskema pohjainflaatio sen sijaan laski vuositasolla useaan otteeseen parin viime vuoden aikana ja on pitkään pysynyt nollan tuntumassa.

Hitaimmillaan inflaatio vuositasolla laski tammikuussa 1994 0,2 prosenttiin, missä se oli myös huhtikuussa ja toukokuussa 1994. Vuoden 1995 syys-joulukuussa kuluttajahintojen nousu pysyi vuositasolla 0,3 prosenttina. Viime vuonna inflaatio oli hitaimmillaan kesäkuussa ja elokuussa vuositasolla 0,4 prosenttia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme