Mainos
Mainos

Honkapohja nimitettiin Suomen Pankkiin

Tänään tehtäväänsä nimitetyn Seppo Honkapohjan toivotaan tuovan Suomen Pankin johtokuntaan erityisesti keskuspankkialan tutkimuksellista asiantuntemusta.

Professori, valtiotieteen tohtori Seppo Honkapohja aloittaa työnsä Suomen Pankissa ensi vuoden alussa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti hänet tänään Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi viiden vuoden määräajaksi.

Toisin kuin muutama vuosi sitten, johtokunnan jäsenen nimittämiseen ei liittynyt mitään yllättävää. Eduskunnan pankkivaltuusto oli yksimielinen Honkapohjan ehdokkuudesta. Samoin valtioneuvosto oli yksimielinen nimitysesityksessään.

Honkapohja on 56-vuotias. Hän on toiminut Cambridgen yliopistossa kansantaloustieteen professorina vuodesta 2004. Pankkivaltuusto korosti esityksessään erityisesti keskuspankkialan tutkimuksellista asiantuntemusta ja kokemusta. Siksi se katsoi Honkapohjan ansioituneimmaksi ja sopivimmaksi johtokunnan jäseneksi.

Honkapohja seuraa johtokunnan jäsenenä eläkkeelle siirtyvää Matti Louekoskea. Johtokunnassa on puheenjohtajan Erkki Liikasen lisäksi kolme jäsentä. Jäsenistä kenelläkään ei ole enää takanaan puoluepoliittista uraa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme