Mainos
Mainos

HPY muuttui osuuskunnaksi

Helsingin Puhelinyhdistys HPY muuttui tänään Puhelinosuuskunta HPY:ksi, kun yhdistyksen edustajiston päättämät sääntömuutokset merkittiin kaupparekisteriin. Muutoksen seurauksena kaikki yhdistyksen rekisteriin merkityt jäsenet siirtyivät automaattisesti osuuskunnan jäseniksi.

Johtaja Kalevi Suortti Helsingin Puhelimesta sanoo, ettei osuuskunta peri jäseniltään maksuja. Sen sijaan osuuskunta on valmistautunut maksamaan jäsenilleen vuosittain korkoa osuuspääomalle. Ennen syyskuun alkua tapahtuvissa osuustodistusten myynneissä myös käyttöliittymät siirtyvät uudelle omistajalle. Syyskuun alusta lukien osuustodistus ja liittymä kuitenkin eroavat toisistaan. Osuustodistus muuttuu syyskuusta lähtien lopullisesti arvopaperiksi ilman liittymäsidonnaisuutta. Osuusliittymät muuttuvat silloin yleisliittymiksi, joiden kuukausimaksu on 65 markkaa.

Ei veroa myynnistä?

Epätietoisuutta viime aikoina vilkkaaksi muodostuneessa osuustodistusten kaupassa on herättänyt niistä saatavan myyntivoiton verokohtelu. Osuustodistusten markkinahinta on noussut jo yli kymmenen tuhannen markan eli yli kaksinkertaiseksi alkuperäiseen hankintahintaan verrattuna. Helsingin Puhelimesta todetaan, että heidän käsityksensä mukaan liittymää ja osuustodistusta käsitellään koti-irtaimistona eikä myyntivoitosta tällöin perittäisi veroa. Lopullisen kannan asiaan ottaa kuitenkin veroviranomainen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme