Mainos
Mainos

HS: Microsoftilla suunnitelma – 1000 saa lähteä Suomessa?

Ohjelmistoyhtiö Microsoft suunnittelee noin tuhannen työpaikan vähentämistä Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat. Lehti perustaa tietonsa kahteen nimettömään lähteeseen.  

Lehden mukaan yhtiö harkitsee Oulun tutkimus- ja tuotekehitysyksikön lakkauttamista. Yksikössä työskentelee noin 500 ihmistä.  

HS kertoo, että suunnitelmat ovat alustavia. Suomeen kohdistuvat työpaikkojen leikkaukset voivat pienentyä tai kasvaa. 

Oulun ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Tiina Nortamo sanoo lehdelle, ettei Oulussa murehdita ulkopuolisten spekulaatioita. Microsoft ei ole kommentoinut HS:lle lehden tietoja.  

Uutistoimisto Bloomberg kertoi eilen, että Microsoft saattaa kertoa työpaikkojen vähennyksistä jo tällä viikolla. Vähennyksistä ennakoidaan suuria.  

Microsoftille siirtyi matkapuhelinliiketoiminnan kaupan yhteydessä noin 25 000 työntekijää Nokiasta. Heistä vajaa 5000 työskentelee Suomessa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme