Mainos

Huhut vellovat Microsoftin hallituksen ympärillä

Uutistoimisto Reutersin mukaan kolme suursijoittajaa haluaa Microsoftin perustajan Bill Gatesin pois yhtiön hallituksesta. Mahdollisena uutena henkilönä hallitukseen on veikattu Shellin ja Outokummun hallitusten puheenjohtajaa Jorma Ollillaa.

Kolmen suursijoittajan kerrotaan olevan huolissaan siitä, että yhtiötä vuonna -75 perustamassa ollut Bill Gates jarruttaa Microsoftin uudistumista. Ei ole kuitenkaan viitteitä siitä, että hallitus noudattaa toiveita.

OP-Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala sanoo, että ainakin asiasta pystyy nostamaan keskustelun.

– Gateskin on selkeästi ilmaissut sen, että haluaa keskittyä enemmän hyväntekeväisyyteen. Jos sille (syrjään siirtämiselle) tulee riittävästi kannatusta, niin voi olla että Gates tekee omat johtopäätöksensä ja vetäytyy vapaaehtoisesti syrjään, sanoo Rauhala MTV3 Uutisille.

Muutoksia Microsoftissa on tulossa joka tapauksessa. Microsoftin pitkäaikainen toimitusjohtaja Steve Ballmer on jäämässä eläkkeelle ja Gates aikoo luopua lopuista osakkeistaan viiden vuoden kuluessa.

Sijoitusyhtiö Nordnetin meklari Jukka Oksaharju arvioi, että hallitusammattilainen Jorma Ollila voisi olla uusi nimi Microsoftin hallituksessa yhtiön painottuessa aiempaa enemmän laitevalmistajaksi.

OP-Pohjolan Rauhalan mukaan Microsoftilla on jo laitevalmistusosaamista.

– Microsoft valmistaa tällä hetkelläkin esimerkiksi Xbox-pelikonsoleita ja niiden oheislaitteita. Siellä sinänsä on laitevalmistusosaamista omasta takaa. Toisaalta taas, jos ajatellaan mikä Microsoft tulee olemaan tai mikä heidän visionsa on, niin laitteet ovat vain osa sitä. Kyllä suurin osa Microsoftin liikevaihdosta ja tuloksesta tulee ohjelmistoista, kertoo Rauhala.

Jorma Ollila itse ei halunnut tänään kommentoida hallituspaikkaveikkailuja.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot