Mainos

IEA: Markkinat selviävät öljykatkosta

Energiajärjestön mukaan öljytuotteiden toimitusten häiriöistä ei ole vaaraa, eikä katko vaikuta öljyhuoltoon.

Markkinat pystyvät hyvin hoitamaan Valko-Venäjän kautta tapahtuvan Venäjän öljynviennin katkon vaikutukset, arvioi Kansainvälinen energiajärjestö IEA.

Kiista ei vaikuta energiajärjestön mukaan öljyhuoltoon, eikä varmuusvarastoja tarvitse käyttää.

- Keskeytys ei ilmeisesti vaikuta mitenkään öljyputken piirissä oleviin jalostamoihin, joilla on riittävät varastot useiden päivien toimintaan, arvioi IEA.

Mitään vaaraa öljytuotteiden toimitusten häiriöistä ei energiajärjestön mukaan ole. Mikäli toimituskatko venyy, pystyvät kaikki jalostamot IEA:n mukaan hankkimaan öljyä markkinoilta muita teitä. Useat niistä ovat jo ryhtyneet järjestämään vaihtoehtoisia hankintakanavia joko Itämeren satamien tai muiden putkiyhteyksien kautta.

Energiajärjestö on katkon takia ollut yhteydessä jäsenmaihin ja jäsenyyttä hakeneisiin Puolaan ja Slovakiaan. IEA kehotti ratkaisemaan öljytoimitukset keskeyttäneen kiistan nopeasti.

Venäjältä Eurooppaan kulkevassa Druzhba -öljyputkessa kulki viime vuonna keskimäärin 1,2 miljoonaa tynnyriä raakaöljyä päivässä.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot