Mainos
Mainos

Ingman Foods kaksinkertaisti voittonsa

Meijeritoimintaa ja arvopaperikauppaa harjoittava Ingman Foods yli kaksinkertaisti voittonsa viime vuonna. Voitto rahoituserien jälkeen oli 54 miljoonaa markkaa, kun vuotta aiemmin tulosta syntyi 25 miljoonalla.

Yhtiön ilmoituksen mukaan myynti alkuvuodesta oli heikkoa, mutta tilanne korjaantui loppukaudesta pääosin hienon kesän vuoksi. Sen sijaan jäätelön vienti kangerteli. Kotimaassa kannattavuus koheni, mutta viennin kate heikkeni.

Konsernin liikevaihto oli runsaat 1 miljardi markkaa, missä oli kasvu runsaat 5 prosenttia. Jäätelö- ja arvopaperiryhmien myynnin lasku tuli kuitatuksi kylmätuoteryhmän eli lähinnä maidon ja kerman sekä meijerituotteiden myynnin rivakammalla nousulla.

Käyttökatteen osuus liikevaihdosta nousi edellisvuoden 7,7:stä 9,9 prosenttiin. Myös omavaraisuus koheni hieman päälle 10 prosenttiyksiköllä lähes 59 prosenttiin.

Konsernin näkymät alkaneelle vuodelle ovat jonkin verran viimevuotista heikommat, koska kotimaassa kilpailu kiristyy edelleen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme