Mainos
Mainos

"Investointeja saatetaan lykätä" – Trumpin päätös siirtää terästullit kesäkuulle pitkittää epävarmuutta myös Suomessa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi eilen lykkäävänsä EU:n, Kanadan ja Meksikon teräksen ja alumiinin tuontitulleja kesäkuun alkuun saakka.

Päätös antaa EU:lle ja muille tullien piiriin kuuluville aikaa etsiä sopua asiassa, mutta samalla se pitkittää markkinoiden epävakautta.

EU- ja kauppapolitiikan johtava asiantuntija Janica Ylikarjula Elinkeinoelämän keskusliitosta sanoi aamun Huomenta Suomessa, että tilanne näkyy myös Suomessa.

– Se tuo epävarmuutta ehdottomasti lisää, eikä vain Suomessa vaan myös muualla. Yritykset voivat lykätä omia investointejaan ja nimenomaan investointituotteita vievä Suomi on yksi kärsijöistä.

Ylikarjulan mukaan mahdollisista tulleista suoraan tulevat taloudelliset vaikutukset eivät olisi mittavia, mutta yksittäisille yrityksille kyse voi olla isoista asioista. Hän arvioi tilanteen vaikuttavan politiikan tasolla myös EU:n ja Yhdysvaltojen välisiin suhteisiin.

– Pelkona on nokittelun kierre. Tullien tullessa EU todennäköisesti vastaisi niihin jotenkin ja seuraavaksi olisi vaarana, että Yhdysvallat lähtee jälleen nokittamaan.

Keskustelu kokonaisuudessaan artikkelin yläpuolelta löytyvällä videolla.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme